Etusivu

2004

Moottoripyörämatka Dolomiiteille 28.05 – 13.06.2004

KUVIA TÄSSÄ

Matkakertomus made by Kari:

2003 moottoripyörämatkallamme Nord Capiin syntyi ajatus lähteä seuraavaksi porukalla Dolomiiteille. Talven aikana ajatus sitten vahvistui ja keväällä teimme päätöksen lähteä tuol-le haasteelliselle matkalle. Minä, Kari Tukholmasta, veljeni Kalevi Porista ja Jorma Kauhavalta.
Pyörinä meillä on BMW:t, Minulla ja Kalevilla R1100RT;t, Jormalla K1200GT. Niinpä järjestimme itselle kukin tahollaan lomat kesäkuun alkuun, hankimme edellisistä matkoista viisastuneina kypäräpuhelimet ja aloimme suunnitella matkaa toteuttamismielessä.

Pe 28.05.2004

Kellon osoittaessa 11.45 starttasimme matkaan Åkersbergasta, n.30 km Tukholmasta pohjoi-seen.
Jorma ajoi samana päivänä Poriin, josta matka sitten jatkui yhdessä Kalevin kanssa Hankoon, josta jatkaisivat Superfast Ferries aluksella Rostokiin, jossa sitten tapaisimme. Kalevin Raili ja Jorman Arja tulisivat sitten lentäen myöhemmin Zell an Seehen, Itävaltaan, mutta sitä ennen olisi monta seikkailua kokettavana! Minun vaimoni Säde oli päättänyt uhmakkaasti olla mukana bemarin takapenkillä kaikki 17 päivää ja ennalta arvaamattoman määrän kilometrejä.
Matkamme alkoi koleassa mutta aurinkoisessa säässä. Ajoimme paria kahvittelutaukoa, – Lid-köpingissä ja Vätternin Brahe-talolla, – lukuunottamatta melko suoraan Smålandiin, Växjöhön. Olimme varanneet sieltä etukäteen hotellin. Paikka oli Villa Falcken,
mukavan mahtava ja erikoinen paikka, tilaa oli keittiöineen kaikkineen. Yöpymisen hinta oli 550Sek aamiaisineen. Rauhallinen, kartanolaistyylinen hotelli pari sataa metriä keskustasta. Il-lalla kävimme, tottakai – katsastaa Växjöön keskustaa. Illalla sitten keittelimme hotellissamme kahvit ja nukuimme hyvin matkamme ensimmäisen yön.
Ajomatkaa tälle päivälle kertyi 491 km

La 29.05.2004

Lauantaiaamu valkeni harmaan pilvisenä ja viileänä – lämpöä oli vain +12 astetta.
Aamutoimien ja aamiaisen jälkeen pakkailimme tavaramme laukkuihin ja starttasimme matkaan klo 10.30 Häsleholmin ja Lundin kautta Trelleborgiin. Matkalla pysähdyimme Hööriin hyvin kau-niille levähdyspaikalle juomaan termarilliset hyvää kahvia. Trelleborgiin saavuttuamme pistäy-dyimme Ica-Maxiin ostamaan hiukan purtavaa illaksi. Söimme myös pika-aterian viereisessä hampurilaisbaarissa ennen ajoamme TT-linen ”Delphin”-katamaariin, joka lähti satamasta klo 15.45 Rostokiin. Rostokissa olimme aikataulun mukaisesti klo 18.40. Nopea reitti Saksaan tä-mä Trelleborg-Rostok Autokatamaarilla; alle kolme tuntia.
Kalevi ja Jorma – jotka olivat saapuneet Hangosta Super Fastilla Rostokiin vajaata tuntia aikai-semmin – odottivat meitä satamassa.
Pikaiset terveiset vaihdettuamme jatkoimme matkaamme neljistään kohti Hampuria. Rostokin satamasta on hieman sekava viitoitus ja meillä olikin hiukan vaikeuksia löytää oikea tie. Jou-duimme mm. eräälle maksulliselle tielle, josta ei voinut kääntyä takaisin. Maksulliset tiet Saksassa ovat muuten harvinaisuuksia. No, ei auttanut kuin maksaa ja sitten jatkaa oikean tien etsintää. Löytyihän se lopulta ja vähän ennen iltakymmentä otimme huoneet Bad Oldesloessa Vaterland-nimisestä hotellista, 69€/huone aamiaisineen.
Ajosää oli merimatkan aikana lämmennyt jo ihan mukavaksi ja ajokilometrejä vaihtelevassa lämmössä kertyi Karin pyörään 428, Kaleville ja Jormalle parisataa vähemmän koska he starttasivat päivän ajon vasta Rostokin satamasta.
Iltakahvit juotuaan ja suihkut otettuaan reissumiehet ja yksi reissunainen kävivät yöpuilleen tyytyväisinä hyvin alkaneen seikkailunsa toiseen päivään.
Su 30.05.2004

Varhaisen (klo 07.00) ja niukan hotelliaamiaisen jälkeen pakkaisimme jälleen laukkumme ja suuntasimme bemujemme keulat kohti etelää. Tarkoituksemme olisi ajaa päivän aikana Saksan halki mahdollisimman lähelle Sveitsiä. Tiedossa olisi siis ankara ajopäivä autobaanoilla.
Sää oli todella hieno: lämmin ja aurinkoinen joten sen puolesta kyllä kelpasi ajella. Matka sujui muuten onnellisesti ja kommelluksitta mutta parisataa kilometriä ennen Stutgardia Jorma, joka ajoi edellä, pyyhälsi yhdestä risteyksestä ’harhaan’ ja hävisi omille teilleen. Kalevi ja minä py-syimme olettamallamme ”oikealla” tiellä. Ajelimme rauhallisesti eteenpäin ja seuraavalla rastipaikalla pysähdyimme ja yritimme soittaa Jormalle mutta emme saaneet yhteyttä. Kalevi laittoi Jormalle textarin ja jatkoimme matkaamme. Seuraavassa rastipaikassa pysähdyttyämme saimme Jormalta textarin; ”Ajoin vähän harhaan. Tavataan Stutgardin jälkeen!” No, siellähän me sitten löysimmekin toisemme ja matka jatkui taas yhdessä.
Vauhtiakin saimme pitää laillisesti reippaasti, taisi viisari käväistä 180 tietämilläkin. Aika kova vauhti raskaasti kuormatuille pyörille. Illansuussa vastaantulokaistalla oli auto katollaan, ihmiset vielä auton sisällä. Onnettomuus oli siis sattunut juuri mutta emme pysähtyneet koska paikalle oli jo pysähtynyt muita autoja. Seitsemän aikoihin illalla aloimme katselemaan sopivaa maja-paikkaa joka löytyikin Donaueschingen kaupungista, hotelli Zum Hirshenista. Tässä siistissä hotellissa huone aamiaisineen maksoi 67€. Ennen nukkumaan menoa hotellin ravintolassa syömässä tukevan aterian.
Uuvuttavan ja kuuman päivän marssimatkaksi kertyi kokonaiset 950 km.
Tässä kohden on paikallaan antaa kiitosmaininta takapenkillä kitisemättä istuneelle vaimolle. Urhoollisesti hän jaksoi mukana istui vaikka illalla myönsikin nukahtaneensa baanamatkalla ta-kapenkillä parikin kertaa. Mutta hyvin se uni maittoi meille kaikille puhtaan valkoisten la-kanoidenkin välissä kun sinne ryömimme jälleen yhden elämän makuisen päivän laskiessa il-taansa.
Ma 31.05.2004

Aamulla söimme sopimuksemme mukaan hotellimme ravintolassa yhdessä saksalaistyylisen niukan aamiaisen klo 8.30 jonka jälkeen otimme pyörämme esiin hotellin autotallista kymmenien polkupyörien seasta. Hotelliin oli nimittäin majoittunut jokin polkupyöräretkiseurue joiden kävelyä hieman huvittuneina katselimme aamiaisella. Takamukset taisivat olla hyvin kipeitä kun useimmat kävelivät arastellen kuin ankat!
Sää oli sateinen. Päätimme suosiolla luopua matkasta Pilatukselle koska sään takia ei ollut mi-tään itua nousta parin kilometrin korkeuteen ihailemaan harmaata pilveä ja nauttimaan mitään näkemättömyydestä. Pilatuksen sijaan suuntasimme matkamme ensiksi kohti Rheinfallia eli suomeksi ”Reinin putouksia”.
Heti matkamme alussa alkoi sataa kaatamalla. Onneksi sade taukosi välillä eikä enää yltynyt kaatosateeksi asti ja ajoittain pilkahti jopa aurinkokin. Maisemat muuttuivat Sveitsiä lähestyttä-essä Saksan äärettömistä peltoaukeista metsäisiksi, upeiksi vuorinäkymiksi. Sveitsin Schaff-hausenissa olevat Reinin putoukset ovat kaunista ja aitoa luonnon muokkaamaa taide-elämystä.
Rein alkaa Sveitsistä St. Gotthardin solasta – lähde on vanhan solatien vierellä. Joki virtaa läpi suuren Bodenjärven ja syöksyy sitten Schaffhausenissa Juravuorten läpi 24 metriä korkeana Euroopan Niagarana. Näkemisen ja kokemisen arvoinen paikka!

MINOLTA DIGITAL CAMERA

Rheinfallilta jatkoimme matkaamme Liechtensteinin pikkuvaltion (160 km2)kautta Churiin, Sveit-sin vanhimpaan kaupunkiin. Matkalla Karin pyörän kytkin alkoi luistaa niin, että Säden oli loppumatkasta siirryttävä Kalevin pyörän päälle. Kari oli huollattanut pyöränsä Turun TR-pyörässä juuri ennen matkaa! Kytkimen pikasäätö oli aivan lopussa eikä sitä huollossa havaittu – monta muutakin laiminlyöntiä huollossa tehtiin mutta ei niistä sen enempiä. Ainakaan tämän seurueen pyöriä ei koskaan Turun BMW-huoltoon viedä. No, selvisimme kuitenkin Churin kaupunkiin, jossa löysimme majapaikkamme ”Drei Köninge” – eli Kolmen Kuninkaan – hotellista. Kallis hotelli mutta saimme tingittyä hinnan 75 euroon/huone aamiaisineen.

Asetuttuamme ”taloksi” päätimme mennä tutkimaan Kari bemua josko sille olisi jotain tehtävissä kolmen ei niin teknisen motoristin kyvyillä. Mutta säätö kun oli loppu niin se oli loppu vaikka miten toivoi muuta. Hampaat irvessä ruuvasimme kuitenkin viimeisimmänkin jengan tiukalle säätöruuvista ja sitten kokeileen auttoiko.
T-paita päällä, varvastossut jalassaan Kari lähti ajamaan kadunkulman matkaa tihkusateessa. Mutta kun piti kääntyä takaisin niin katu olikin yksisuuntainen! Ei auttanut kuin jatkaa matkaa rautatien vartta ja kiellettyjä kääntymiskylttejä katsellen. No, sitten tultiin kaupunkiin takaisin mutta Karilla ei ollut enää aavistustakaan missä suunnassa hotelli oli. Satoi ja varustus oli kaikkea muuta kuin motoristin varustus. Niinpä Kari päätti ottaa riskin ja ajaa sama tie takaisin hotelliin yksisuuntaisuudesta huolimatta. Ei kun nelivilkut päälle ja sekaan vaan. Kalevi ja Jorma odottivat hotellin autotallin ovella huolestuneen näköisinä kun eksynyt ”motoristi” varvastossuineen kurvasi kulman takaa.
Säätötoimemme kytkimen suhteen eivät olleet ratkaisseet kytkinongelmaa vaan se luisti edelleen. Jormalla oli matkassaan puhelinnumero BMW:n Suomen huoltoneuvontaan, josta monen mutkan ja soiton jälkeen saimme kuin saimmekin paikallisen BMW-huollon nimen ja osoitteen. Kalevin kielitaidon ja hotellin erittäin ystävällisen ja palvelualttiin vastaanottoneidin yhteistoimilla saimme viimein osoitteen paikallistettua ja – yllätys yllätys – korjaamo sijaitsisi aivan hotellimme läheisyydessä.
Päätimme unohtaa kytkinongelman tältä illalta ja mennä syömään. Kiersimme tovin kävellen pikkuhiljaa laantuneessa tihkusateessa hotellimme lähikortteleita ruokapaikkaa etsien mutta emme sellaista kuitenkaan löytäneet. Niinpä palasimme omaan hotelliimme ja nautimme sen viehättävässä ravintolassa oikein maittavan illallisen.
Nyt on matkan pölyt suihkuteltu pois, vatsat täynnä hyvää ruokaa ja puhtaat lakanat kutsuvat kulkureita unten ihanaan, ongelmattomaan maailmaan. Kytkinharmeista huolimatta käymme toivoa täynnä kohti uutta huomista. Toivottavasti kytkinongelma ratkeaa korjaamolla nopeasti jotta matkaamme ei tulisi isompia viivytyksiä.
Monivaiheiseen päiväämme ei paljoa kilometrejä kertynyt, vain 245 km, mutta kokemuksia ja ”näkyelämyksiä” kertyi sitäkin enemmän.

Ti 01.06.2004

Menimme aamiaiselle klo 08.00 jonka jälkeen Kalevi ja minä lähdimme etsimään korjaamoa ja ratkaisua ongelmaamme. Korjaamo löytyi yllättävän helposti ja sen henkilökunta oli erittäin ystävällistä ja palvelualtista.
Huolemme kuultuaan korjausmies keskeytti työnsä, puki ajoasun ylleen ja meni koeajamaan Kari bemua. Palattuaan koeajolta mies riisui ajoasun, haki muutamia työkaluja ja n. 5 minuutin korjauspuuhastelun jälkeen BMW oli kunnossa ja valmis ajoon vaikka ”mailmantappiin” saakka. Koko remontti maksoi vain 19 Sveitsin frangia. Voit arvata oliko koko motoristiporukka iloissaan kun uhkaavasta tilanteesta selvittiinkin säikähdyksellä.
Kello 11.00 jätimme sitten Churin kaupungin ja otimme tavoitteeksi Italian Gomo-järven.
Ajoimme 2113m korkean Splungen-passin kautta. Reitti on erittäin hieno maisemiltaan mutta myös äärettömän tiukka kurveiltaan. Olen kyllä kuullut ja ajanutkin ns. neulansilmämutkissa mutta tällä reitillä mutkista puuttuivat ne silmätkin! Pyörässä ei aina tiennyt kumpi oli etu- ja kumpi takapyörä!
Tiukempia mutkat eivät voi olla – upea tie mutta samalla raskas ajaa, ainakin isolla pyörällä, laukut täynnä ja kaksi henkeä kyydissä. Luntakin oli riittävästi ja maisemat upeita vaikka sateentuhnuinen sää rajoittikin ajoittain maisemien ihailua. Ajon puolesta päivä oli siis raskas vaikka kilometrejä ei kertynytkään kuin 151.

04.06.01 0031

04.06.01 0032

Splungenin sola on luokiteltu parhaaseen luokkaan maisemiensa puolesta mutta juuri kapean tien raskaantiukkojen kurvien loputon määrä kyllästytti koko porukkaa. Muuten reitti on mainio ja tie hyväkuntoinen. Illansuussa kuuden maissa saavuimme sitten Bellanon kylään, kauniille Gomo-järvelle pohjois-Italiassa.
Otimme huoneet upeasta, osittain järven päällä sijaitsevasta Meridiana-hotellista. Hinta oli 60€/2hh aamiaisella.
Sateen tauottua Säde ja Kari lähtivät tutustumiskävelylle Bellanon kylään ja Gomon rantamai-semiin. Turistikausi ei ole vielä alkanut ja osa putiikeista oli vielä suljettuja mutta muuten seutu on enemmän kuin kaunista nähtävää. No, noin tunnin lenkin tehtyämme palasimme hotelliimme ja menimme kaikki neljä syömään hotellimme upeaan ravintolaan. Ravintolan kaikista ikkunois-ta avautui mahtava järvinäköala. Ruoka oli hyvää – vaikka menû olikin vain italiaksi. Sitten joimme vielä iltakahvit. Suihkun jälkeen porukka olikin kypsää viljaa painumaan pehkuihin keräämään voimia seuraavan päivän matkaan. Kyllä moottoripyöräily on mahtava harrastus; hyvillä pyörillä on nautinto ajella ja päivän voi päättää onnellisena jokaisesta tapahtumasta.

Ke 02.06.2004

Ennen seitsemää raotti Kari hotellihuoneensa ikkunaluukkua tarkastaakseen miten pilvinen sää ulkona odottaisi. Yllätys oli melkoinen; sääennusteita uhmaten taivas oli lähes pilvetön ja sää kuiva. Kaikesta päätellen olisi tulossa mainio ajokeli. Iloisesti yllättyneenä oli mukava mennä alas aamiaiselle ja sitten laukut taas pyöriin ja menox kohti Bolzanoa ja Dolomiitteja, matkam-me pääkohdetta.
Kello oli aika tarkkaan puoli yhdeksän kun kolme bemaria starttasi matkaan. Ensin Aprican solaan(1176m), sitten Tonalen (1883m) ja Mendolan (1363m) solien kautta lopulta Bolzanoon.

Matka solien läpi oli tosi upea ja makea. Oli Oli kurveja, nousuja ja laskuja – kaikkea sillee riittävästi, ei liikaa eikä liian tiukkoja mutkia – ihan muutamaa lukuun ottamatta.
Sää näytti koko päivän parasta sivuaan lämpötilan kohotessa ajoittain jopa +25 asteeseen. Maisemat olivat todella nautinnollisia; Lunta, kukkia, palmuja, syreenejä ja aurinkoa. Kaikkea samalla kertaa yhdistettynä jyrkkiin korkeuseroihin ja nautinnolliseen serpentiinitieajoon, siniseen taivaaseen ja poskia leppoisan suloisesti hiplaavaan suvi-ilmaan…mikä enää voisikaan olla nautittavampaa kun vielä on alla saksalainen, luotettava ja mukava BMW-ratsu!!??
Pari kertaa pysähtelimme kahvittelemassa ja kuvaamassa upeita näkymiä kunnes viimein, 285 nautinnollista kilometriä myöhemmin saavuimme iltakuuden tienoissa pieneen Grödnetalin kylään jossa otimme hotellihuoneet Pension Müllehoffista, 52€/2hh aamiaisella. Siisti hotelli, me ainoina vieraina koko hotellissa, – jälleen kerran.
Rauhallista olla matkalla näin kesäkuun alussa kun muut ”turistit” eivät ole vielä tukkimassa hotelleja eikä teitä. Kuuman päivän jälkeen menimme aivan ekaksi suihkuun ja sitten syömään läheiseen ravintolaan kunnon pihvit, tässä ravintolassa oli tähän astisen matkamme paras ja maukkain ruoka – tästä olimme kaikki yksimielisiä. Aterian jälkeen keittelimme vielä hotellissamme kermakahvit ja niin väsyneet kulkurit – ja Kulkuritarkin – olivat kenenkään yllyttämättä valmiita nukahtamaan omissa vuoteissaan uutta voimaa antavaan, rauhaisaan ja ansaittuun uneen.

To 03.06.2004

Illalla olimme tilanneet aamiaisen jo klo 07.30. Hitaan nautinnollisesti söimme aamiaisemme ja istuimme vielä pitkän tovin hotellin ruokasalissa jutellen kokemuksistamme ja tulevasta päivästä.
Yhdeksän aikoihin sitten taas oltiin menossa tavoitteena Dolomiittien serpentiinitiet. Ajoimme Sellan (2244m), Pordoi (2239m) ja Passo di Falzaregon (2105m) kautta Itävallan puolelle Lienziin, josta otimme jälleen huoneet Moarhof-nimisestä hotellista, hinta aamiaisella 68€/2hh
Matka Lienziin oli maisemineen erittäin vaikuttava. Jossain vaiheessa nousi mieleen ehkä hieman provosoivakin ajatus, että kukaan joka ei ole ajanut pyörällään Dolomiiteilla, tiedä moottoripyöräilystä yhtään mitään.
No, suhtaudutaan ajatukseen miten hyvänsä, totuus kuitenkin on, että maailmassa on todella ihania, mahtavia ja vaikuttavia maisemia! Dolomiitit ovat yksi – kuten kaikki ”isot asiat” – joka pitää itse kokea ja ottaa kantaa vasta sen jälkeen.
Illastimme joukolla hotellimme ravintolassa ja keitimme huoneessa kahvit jotka sitten joimme parvekkeellamme Itävallan illan himmetessä sateisessa kaupungissa ja kietoen jo nyt jo kaukaa häämöttävät Dolomiittihuiput raukeaan hämäräänsä.

Päivä oli ollut niin väkevää kokemusta, että sanat tahtovat tuntua köyhiltä sitä kuvaamaan. Neljä motoristia oli jälleen kerran saanut elää valtavan päivän, päivän, jonka päätteeksi tuntui niin suloisen ihanalta pujahtaa tyytyväisenä lämpimän suihkun jälkeen puhtaantuoksuisiin lakanoi-hin. Kyllä Elämä on Juhlaa!
Pe 04.06.2004

Tänä aamuna nukuimme pitkään – menimme aamiaiselle vasta klo 09.00 Yö tuli nukuttua mel-koisen huonosti valtavan äänekkään linnunlaulun vuoksi.
En ole koskaan elämäni aikana moista konserttia kuullut. Neljän aikaan yöllä hain ajopukuni taskusta korvatulpat korviini, että edes hiukan saisin nukutuksi. Niiden ansiosta sitten nukahdinkin pariin otteeseen. No, kokemus se oli tämäkin, tuli ihan mieleen ”Itävallan kyläpääskyt”! Oltiinhan ensimmäistä yötä Itävallassa!
Kello oli jo 10.30 kun lähdimme ajamaan kohti Zell am Seeta. Kalevin ja Jorman vaimojen – Railin ja Arjan – pitäisi tänään lentää Müncheniin ja sieltä sitten junalla Zell am Seehen klo 14.40
Raili ja Arja – jo tässä vaiheessa oikein lämpöiset kiitokset seurastanne! Toivottavasti teillä oli yhtä mukava matka meidän seurassamme kuin meillä oli teidän kanssanne!
Ajoimme jo tutuiksi käyneiden lumihuippumaisemien läpi melko nopeasti sateen tuhnuttaessa harmaata tuhnuaan koko matkan. Zell am Seessa ajoimme suoraan kaupungin info-pisteeseen kyselemään kaupungin hotellitilannetta. Meillä oli suunnitelmissa viipyä paikallaan koko viikko, joten halusimme saada asua ns. huoneistohotelli- eli apartementos-tyylillä. Hotellista käsin sit-ten tekisimme päivämatkoja ympäristöön. Saamistamme osoitteista valitsimme sitten n. 100 metriä ydinkeskustasta olevan Appertementos Steinerin, josta saimme käyttöömme koko ylimmän kerroksen. Myöhemmin huomasimme olevamme tässäkin hotellissa se ainoat vieraat. Ei ainakaan naapurit häirinneet.
Huoneistot olivat n. 40 neliön asuntoja omilla keittiöillä, hinnaksi sovimme 33€/huone/vrk – siis melko edulliset. Zell am See on järven rannalla pieni turisti- ja talviurheilukaupunki, joka ainakin kesäkuun alussa vaikutti aika tyhjältä.
Pojat hakivat sitten omat rakkaat vaimonsa rautatieasemalta ja asetuimme taloksi.
Iltasella kävimme sitten syömässä paikallisessa ravintolassa matkamme kehnoimmat ruoat; mautonta ja kallista, nautin mm. elämämme kalleimman vesilasillisen; 3,40€ ja söimme elämämme ensimmäiset yhden aterian menüt! No, ei tästä tämän enempää – maailmalla kulkiessa saa luvan tottua kaikkeen.
Vietimme hotellilla sitten yhteisen iltatuokion suunnitellen tulevaa ja toivoen sateen loppumista. Päivä matka Lienzistä Zell am Seehen ei ollut pitkä – Bemareiden mittareihin tuli tänään vain 97 uutta kilometriä.
La 05.06.2004

Aamu koitti sateisena ja koleana. Nautimme aamiaisemme kukin omissa huoneistoissamme ja sen jälkeen pidimme eteishallin ”lobyssä”, sohvanukkauksessa, pienen neuvonpidon päivän ohjelmasta. Palaverissa päätimme viettää sateen ja koleuden takia ns. ”kaupunkipäivän” ja niinpä lähdimme ruoka- ym.ostoksille Zell amin keskustaan.
Koska meillä jokaisella oli hyvin varustetut keittiöt ja yllinkyllin tilaa, päätimme illastaa hotellissamme itse valmistamamme illallisen.
Ostoksien jälkeen emännät jäivät vielä kaupungille shoppailemaan niin me miehet sitten raahasimme ruokaostoksemme hotelliin.
Hotellissa istuimme alas tutkimaan paikan karttoja ja suunnittelemaan tulevan viikon reittejä ja muuta ohjelmaa. Karttoihin emme olleet niin tyytyväsisiä joten piipahdimme vielä miehissä ostamassa sarjat tarkempia karttoja.
Aurinkokin alkoi pilkistellä pilvien rakosista niinpä kun emännät palasivat ostoksiltaan me päätimme ajaa vielä katsomaan Krimmlerin vesiputouksia, joita sanotaan Euroopan korkeimmiksi (380m). No, matkalla alkoi tietenkin sataa joten näköetäisyydet supistuivat niin pieniksi, että tyydyimme ”ihailemaan” putouksia vain pyöriemme päältä putouksille johtavan polun alkupäässä.
Hotellillemme palattuamme huomasimme ajokkiemme mittareihin kertyneen tänäänkin 137 uutta, ennen kokematonta kilometriä.
Hotellilla valmistimme sitten yhdessä juhlallisen tervetuloillallisen. Laitoimme pöydät koreaksi Kalevin ja Railin tilavaan ”ruokasaliin”, Arja valmisti salaatit ja alkupalat, Kari teki pääruoan ja Raili sitten huolehti kauniista kattauksesta. Illallinen nautittiin ”pitkän kaavan” mukaan ja niin aika olikin ennättänyt jo puolille öin ennen kuin Säde oli saanut tiskit tiskattua ja pulleavatsaiset motoristit tyytyväisinä mukavaan päivään – ja varsinkin mukavaan iltaan – vetäytyivät omiin huoneistoihinsa uneksimaan uudesta päivästä ja sen mahdollisista elämyksistä.
Su 06.06.2004

Sunnuntaiaamu koitti puolipilvisenä mutta onneksi kuivana. Nautittuamme omatekoiset aamiaisemme – nyt ei hintaan sisältynyt aamiaista – lähdimme kymmenen korvissa ajelemaan Zell am Seen ja Bischofshofenin ympäristön huikaiseviin maisemiin ja nauttimaan hillityn mukavista kurveista.
Lenkki oli muutenkin erilainen kuin mitä tähän asti olimme tottunet. Tie kulki vuoroin puron varren kanjoneissa, vuorilla ja vehreissä laaksoissa. Näkyvyys oli koko matkan melko hyvä – muutamasta sadekuurosta huolimatta. Ajelimme monenlaisissa maisemissa ja monenlaisia teitä – huomasimme, että molempia riittäisi ainakin kuukaudeksi. Oli mukavaa ajella pitkästä aikaa kevyemmin kuormatulla pyörällä, tavarathan jätimme hotellille ja kyydissä oli vain ihmiset. Kahvittelimme parikin kertaa matkan aikana. Ilma ei ollut mikään hirmu lämmin, +17 astetta mutta oli kuitenkin aivan sopiva motoristille. Palasimme klo 16.00 Zell am Seehen.
Ajomatkaa kertyi tänäänkin yllättävän paljon, kokonaista 249 km.
Hotellilla otimme lämpöiset suihkut ja sitten Säde ja Kari lähtivät katsastamaan Zell amin centrumia toisten jäädessä hotellille. Illemmalla sitten toisetkin lähtivät kylille kun Säde ja Kari puolestaan jäivät hotelliin viettämään mansikkaista parisuhdeiltaa parvekkeelleen satumaisen kauniissa maisemassa. Itävallan ylle hiipivässä yössä! Karin oli jälleen kerran ihan pakko sanoa, että Elämä on Juhlaa! Kyllä kannatti syntyä maailmaan!

MINOLTA DIGITAL CAMERA
Ma 07.06.2004

Aamuaurinko kiipesi tänään Zell am Seen siniselle ja täysin pilvettömälle taivaalle. Mikä ihana aamu! Aamiaisen jälkeen keitimme termareihimme kahvit lähdimme taas liikkeelle.
Suuntasimme etelään Clockner-Hochalspenstralea kohti tielle no 107, joka on maksullinen maisematie (17€/pyörä). Tästä tiestä ei turhaan puhuta ja sitä ei aiheetta kehuta erääksi Itävallan kauneimmista teistä – ihailtavaa riittää varmasti joka centille!

MINOLTA DIGITAL CAMERA

Mahtava maisematie, valtavasti hyviä mutkia, paljon lunta, paljon vihreää… ja niin myös satoja ellei tuhansia moottoripyöriä!
Valtaisa moottoripyörien määrä saattoi johtua siitäkin, että edellisten päivien huonot säät olivat saaneet monet liikkeelle juuri tänään jolloin aurinko teki parastaan. Oli viisimetrisiä kinoksia, toiset ottivat aurinkoa ja toiset laskettelivat tai lumilautailivat.
Tie nousi korkeimmillaan yli kahteen ja puoleen kilometriin ja alppiaurinko alkoi polttaa kasvoja. Aurinkorasvaa ei mukana ollut kenellään mutta onneksi Jormalla oli matkassa korkeakertoimista huulirasvaa jolla sitten sivelimme nenämme paremmin aurinkoa kestävään kuntoon.
Siellä ylhäällä hankien keskellä pilkottavilla penkki/pöytä-systeemeillä joimme sitten kahvit ja annoimme sielujemme nauttia ympärillä aukenevista maisemista. Jälleen kerran sanat tuntuivat olemattomilta kuvaamaan motoristien väkeviä kokemuksia täällä Itävallan ”katolla”
Jatkoimme matkaamme jonkin verran ohi Heiligenplutin (=Pyhän Veren) kirkon, josta sitten käännyimme takaisin samaa tietä kuin olimme tulleetkin. Tiemaksu oli nimittäin päivämaksu, joten sillä saa ajaa tien molempiin suuntiin samana päivänä. Takaisin ajettaessa näki maisemat kuitenkin aivan uudella tavalla kun niitä sai ihailla eri näkökulmasta. Mahtavaa!

MINOLTA DIGITAL CAMERA

Paluumatkalla jouduimme odottelemaan vajaan tunnin tien aukaisemista lumivyöryn jäljiltä. Parimetriä korkean vyöryn siivoamiseen kului tehokkaaltakin aurauskalustolta aikaa ja auto- ja moottoripyöräjonot ehtivät venyä kilometrin pituisiksi.

Tämä tie on yksi pakollinen nähtävyys jos moottoripyörällä Itävaltaan ”eksyy”!! Minulle tämän tien ajaminen ja näkeminen sijoittuu kaikkien kokemusteni ylimpään tähtiluokitukseen, siihen luokkaan, johon ei kovinkaan moni väkeväkään kokemus yllä!! 140 km tuli tämän tähtipäivän saaliiksi.

Ti 08.06.2004

Aamuyhdeksältä kuusi motoristia starttasivat kolme BMW-pyöräänsä kohti Italian Dolomiitteja.
Meille neljällehän (Kalevi, Jorma, Säde ja Kari) päivän reitti olikin jo tuttu mutta Arjalle ja Railille uusi. Uusihan se meillekin tavallaan olisi koska maisemat vaikuttavat erilaisilta kun niitä katselee eri suunnista. Joten ei ollut pelkoa ikävystymisestä.
Ensin tietä no 108 Mittersilliin ja sitten tietä no 108 Lienziin.
Päivä kului Dolomiittien moni-ilmeisiä muotoja ja huippuja ihastellen. Illan suussa olimme Italian puolella lähellä Toblachia st. Veit-Pragsin kylässä, josta löysimme siistin sievän pikku casthausin, Gasthof Steinerhof nimeltään.
Tästä otimme kolme huonetta, 42€/2hh sis. Aamiaisen, siis melko edullinen. Italiassa tuntui yleensäkin hotellien hinnat olevan edullisia.
Illalla kävimme jalan tunnin pituisella vuoristolenkillä kun tuo ruumiillinen liikunta tuppaa jää-mään vähiin tällaisilla matkoilla. Illastimme lenkin jälkeen kaikki yhdessä hotellimme ravintolassa. Illan päätteeksi kahvittelimme hotellin ylimmän kerroksen parvekkeellamme iltakahvit täydellisessä luonnon rauhassa.
245 kilometriä ihanana koettua elämää kokeneempana nukahdimme jälleen kerran yhteiseen uneen rakkaittemme kainaloissa herätäksemme taas aamulla uusiin elämyksiin. Motoristin elämä jatkuu kuin juhla!!
Ke 09.06.2004

Sopimuksemme mukaan kokoonnuimme yhteiselle aamiaiselle klo 08.00 hotellin ravintolaan ja runsasta tuntia myöhemmin olimme jälleen pyörillämme matkalla takaisin Itävaltaan Zell am Seen tukikohtaamme.
Ajoimme Passo di Stallen (2052m) kautta Mooseriin, tielle no 108, josta jatkoimme edelleen Felbertauerin tunnelin (tunnelimaksu 8€) läpi Mittersilliin ja edelleen Zell amiin. Felbertauerin 5304 metriä pitkä tunneli on 1605 metriä merenpinnan yläpuolella.
Zell amiin päästyämme (n. klo 16) kävimme kaupassa hakemassa oikein kunnon pihvi- ym tarpeet, joista sitten kukin omassa keittiössään valmisti itselleen ja puolisolleen maukkaan illallisen. Toisten lähtiessä vielä illalla kierrokselle Zell am Seen keskustaan, jäimme me viettämään iltaa hotellimme parvekkeelle lämpömittarin osoittaessa +29 asteen ennätyslukemia! Ihana ilta ihanan päivän päätteeksi.
Päivä oli tarjonnut 198 kilometriä upeaa maisemaa metsineen, vuorineen, laaksoineen ja vesi-putouksineen on jälleen taltioitu motoristien nälkäisiin muisteihin. Paljon on tälläkin matkalla koettu ja nähty mutta vielä tahtoo lisää…
To 10.06.2004

Aamiaisen jälkeen neljä motoristia pakkasi laukkuihinsa termarit ja hiukan evästä Arjan ja Jor-man jäädessä Zell am Seehen omille hauskoilla teilleen.
Tänään oli hieno sää joten otimme kohteeksemme Saksan Obersalzbergissä sijaitsevan Hitlerin Kotkanpesän. Niin kutsuttu ”Kotkan Pesä” (engl. eagle’s nest, saks. Kehlsteinhaus ) raken-nettiin Adolf Hitlerille hänen 50-vuotis syntymäpäivälahjakseen.
Paikka sijaitsee upealla paikalla, kauniissa alppimaisemissa hyvin lähellä Itävallan ja Saksan rajaa. Kotkan pesä on rakennettu 1834m korkeuteen. Itse Kotkan pesä käsittää ylhäällä vuorella sijaitsevan rakennuksen lisäksi Hitlerille rakennetun maanalaisen bunkkerin sekä pitkät hissikuilut bunkkerin ja itse kotkan pesän välillä. Kiillotetusta messingistä valmistettu hissi on alkuperäinen. Paikka oli kyllä tutustumisen arvoinen vaikka 13,50€/henkilö sisäänpääsymaksu aluksi tuntuikin kohtuuttomalta. Maksuun sisältyi kuuden kilometrin bussimatka vuoren juuren parkkipaikalta ylös huipulle. Omalla autolla tai mpyörällä ei ”Pesälle” pääsekään. Pyörä oli jätettävä maksulliselle (1,50€) parkkipaikalle.
Jo parkkipaikalle näkyi korkealla vuorella kallion päällä oleva linnake. Vaikka Saksa ei ymmärrettävästi Hitlerin muistoa innokkaasti palvokaan niin rahastaa se kyllä sillä osaa. Itse Kotkanpesä on nykyisin muutettu ravintolaksi ja myymälöiksi palvelemaan turismia.
Paikka on maisemiltaan ja sijainniltaan varsin upea – siellä huipulla lumen keskeltä auringon sulattaman kiven päällä istuessaan sai motoristi elää pätkän historiaa ja punnita hiljaa mieles-sään niin menneitä kuin tuleviakin – mikä onkaan ihmisen tarkoitus tai tehtävä??? Miksi kaikki on niin kuin se on? Viisastuuko ihminen todellisuudessa milloinkaan?

04.06.10 0030a
Matkalla Kotkanpesälle ja takaisin, ajoimme ainakin minun elämäni jyrkimmät mäet; 24%;sia nousua ja laskuja. Alas ajettaessa oli pakko laittaa ajoittain ykköstä ”pesään” jotta moottorijarrutus olisi kyllin vahvaa jyrkissä laskuissa ja mutkissa melko kapealla tiellä. Kokemus se oli tämäkin! Illan suussa palatessamme Zell am Seehen oli mittarissa jälleen 197 km vahvasti koettua ja syvälle muistiin syöpynyttä kilometriä.

Pe 11.06.2004

Tätä päivää ei oikeastaan odotettu mutta silti se koitti, pilvisenä mutta kuivan poutaisena.
Tämä päivä olisi se, jolloin alkaisi paluu kohti pohjoista eli Raili ja Arja lentäisivät Suomen ja me muut, Kalevi, Jorma, Säde ja minä jatkaisimme matkaa pyörillä kotiin!
Tähän asti matka oli ollut tosi antoisa, siksi tuntui hiukan haikealta lähteä paluumatkalle jo nyt mutta ei auttaisi. Juhannus oli ovella ja silloin motoristit olisivat vallan muualla, tuhansien kilometrien päässä.
Nautimme aamukahvit parvekkeella ja kas vain – aurinkokin pilkahti silloin tällöin tervehtimässä kuin hyvästejä heittäen motoristien pakkaillessa maallista omaisuuttaan pyöriensä laukkuihin.
Puoli yhdeksän aikaan hyvästelimme Railin ja Arjan, jotka sitten iltapäivästä aloittaisivat oman
paluumatkansa. Emme nähneet hotellin isäntäväkeä aamulla, joten jätimme Railille rahat ja tehtäväksi maksaa hotellilaskumme.
Hiukan ennen Müncheniä saimme matkan ehkä runsaimman sateen. Satoii kyllä niin kuin ei koskaan ennen – näkyvyys supistui moottoritiellä muutamaan kymmeneen metriin mikä näillä Saksan nopeuksilla on tosi vaarallista. Onneksi sade oli vain ukkoskuuro ja puolen tunnin kuluttua enää tihutteli hiljakseen.
Etsimme Müncenin kohdalla Dachauhin johtavaa tietä. Dachaussa (http://www.kz-gedenkstaette-dachau.de/index-e.html) oli toisen maailman sodan aikana keskitysleiri, johon halusimme tutustua.
Löysimme paikan suht helposti vaikka tietä sinne ei ollut mitenkään viitoitettu. Saksa ei luonnollisesti voi ylpeänä esitellä Dachaun tai Auschwitzin kaltaisia paikkoja. Dachaun leiri on nykyisin muutettu Hitlerin aikaisten tapahtumien museoksi. Kammottava paikka.
Paikalla on jäljellä kaksi alun perin kolmesta kymmenestä parakista, joissa asui vuosina 1933-1945 yli 206 000 ihmistä – lyhyemmän tai pidemmän aikaa. Leirillä on säilytetty myös krematorio. Museoon on koottu paljon kuva-aineistoa, vankien asiakirjoja ja esineistöä. Todella koskettava vierailu palasesta ihmiskunnan raainta historiaa. No, menneille emme voi mitään vaan on katsottava eteenpäin, niinpä palasimme parkkipaikalle, jonne olimme uskolliset ratsumme jättäneet parin euron parkkimaksua vastaan.
Ennen starttiamme saimme Zell amiin jääneiltä tytöiltä tiedon, että hotellin omistaja oli ”rokotta-nut” hiukan extraa huoneistoistamme. Olimmehan sopineet hinnaksi 33€/vrk mutta hän olikin vaatinut 1€/henkilö/vrk turistiveroa hinnan päälle ja 30€/huoneisto ”loppusiivous! Jotta sellaista Itävallassa.
Hiukan jäi paha maku koska suomalaisina olemme tottuneet, että miehen sanaan luotetaan ja se, mikä sovitaan, myös pitää. No, ei tuosta tämän enempiä – matkaan vaan ja kohti Rostokia.
Ajoimmekin aina Berliinin liepeille Niemengiin, jossa otimme Hotel&Gestüt FalkenHOFista huo-neet aamiaisella hintaan 77€/huone. Hotelli oli vain kaksikerroksinen, oikein mukavan upea ja komian rauhallisessa maalaisympäristössä. Ilta oli jo myöhä joten motoristien uni saapui jälleen kehtolauluitta – olihan matkaakin päivän aikana tehty jälleen kunnioitettavat 723km.
Kuvia natsiajoilta; http://www.carloanibaldi.com/tribute/foto.htm

La 12.06.2004

Yöllä sataa tihutteli ja niin satoi aamullakin kun kokoonnuimme aamiaiselle. Aamiainen oli saksalaiseksi harvinaisen runsas noutopöytä. Johtuikohan siitä, että olimme entisen itä-Saksan puolella. No, joka tapauksessa nautimme aamiaisemme ilman kiireitä, olimmehan edellispäivänä ajaneet jo osan tämänkin päivän urakasta. Vaikka ottaisimme kuinka rauhallisesti niin ehtisimme Rostokin satamaan illaksi hyvissä ajoin. Keittelimme vielä termareihimme kahvit ja sitten matkaan pienen maalaiskaupan kautta. Olihan sitä eväspuoltakin täydennettävä silloin tällöin. Sade alkoi tauota ja saimme ajella autobaanalle asti hyvässä säässä.

Berliinin ohitettuamme saimme jälleen nauttia oikeasta kaatosateesta. Ukkosti ja salamoi. Yksi salama iski niin terävästi, että Säde sanoi ”piponsa” (=kypärä) oikein napsah-taneen.
Näkyvyys putosi taas muutamaan auton mittaan ja niin pian oli jälleen edessämme onnettomuustilanne; henkilöauto kyljellään keskellä ajokaistaa. Ihmisiä ryömi ulos autosta ja paikalla oli myös muutama muu auto pysähtyneenä. Me ajomme varovaisesti ohi onnettomuuspaikan ja kohta taas aurinkokin paisteli.

Pysähdyimme pariin otteeseen kahvittelemaan aivan rauhassa koska meillä oli aikaa. Karin ja Säteen alus Ruotsiin lähtisi Rostokista klo 19.40 ja poikien laiva Hankoon runsas tunti myöhemmin! Olimmekin Rostokissa hyvissä ajoin ja satama ja oikea laiturikin löytyivät helposti. Satamaan oli huomattavasti parempi viitoitus kuin sieltä pois! TT-Linen Delphin saapui ja lähti aikataulun mukaan ja pyörän kiinnitys aluksessa sujui Kariltakin jo ongelmitta. Söimme aluksel-la eikä siinä paljon muuta ehtinytkään. Itämeren ylitys Delphinillä sujui alle kolmessa tunnissa. Kalevi ja Jorma kyllä saivat viettää Hankoon menevässä laivassa seuraavan päivän iltaan. No, Trelleborgiin saavuimme klo 23.00.

Olimme varanneet jo lähtiessämme yöpymisen Maglarpista, 6km satamasta, huoneen johon sitten nukahdimme. Huone maksoi ilman aamiaista 450Sek. Hotelli oli melko vaatimaton mutta siisti ja sai luvan kelvata yhdeksän tunnin oleskeluun.
Kilometrejä tälle ”lyhyelle” ajopäivälle kertyi 311.

Su 13.06.2004

Herättyämme keittelimme kahvit itsellemme ja päivää varten myös termareihimme. Kahdeksan aikoihin sitten motoristipari istui jälleen pyöränsä päällä taittaakseen tämänkertaisen matkansa viimeisimmän osuuden. Ja hyvinhän tuo taittuikin. Alkoi tulla mieleen kotisauna ja niin tauot
supistuivatkin vain pariin kahvihetkeen ja pikaiseen ruokailuun Norrköpingissä. Matka Tukholman kautta kotiin Åkersbergaan sujui E nelosta huristellessa niin, että kotona olimme jo viiden korvissa.
Taas oli yksi mahtava seikkailu eletty, aviosopu säilytetty – ei se aina ole niin itsestään selvää, että jaksetaan olla ulkona pyörän selässä 17 päivää ja 5668 kilometriä ilman isompia kitinöitä ja valituksia.
Meillä kaikki meni kuitenkin hyvin ja emäntä sanoi lähtevänsä vaikka uudelleen samalle matkal-le. Eli kaunis kiitos emännälle; Lupaus olla valittamatta turhista toteutui ja matkamme oli onnis-tunut! Kiitos myös hyvästä matkaseurasta Kaleville ja Jormalle unohtamatta Arjaa ja Railia-kaan – olitte upeita ystäviä! Yhteispelillä onnistuu mikä tahansa ja motoristeillahan yhteishenkeä riittää!
Yksi kipeä kysymys jäi kuitenkin vastausta vaille; Minne mennään ensi kesänä ja millä kokoon-panolla?
Päiväkirjaa porukan puolesta piti
KARI

KUVIA TÄSSÄ

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: