Etusivu

2017

Norjan Lofootit reissukohteena on kiinnostanut minua kauan. Sää tuolla alueella on vähintäänkin  ”haasteellinen” ja sateellahan maisemat ovat pilalla. Juuri upeat maisemat ovat syy miksi sinne haluan.

 

LOFOOTIT

Pyörät: Pasin HD Road King, Jarin HD Ultra Clide ja Kalevin BMW K1200GT.
Matkassa oli kolme pariskuntaa.

Menoreitti

 

Lauantai

Lähtö tapahtui aamulla Noormarkun Shelliltä. Sääennuste oli että päivästä tulisi nihkeä/märkä ja se pitikin paikkansa. Sadepilviä pyrittiin väistelemään ja reitiksi tuli Niinisalo-Karvia-Kauhava. Sieltä ajettiin rantatielle No8 ja sitä pitkin Kemiin.
Kemissä hotelli Yöpuu majoitti kolme pariskuntaa. Maja ei ollut halpa ja sen käytävillä haisi home (110€/2H huone).
Ajomatka 620km.

 

Sunnuntai

Aamiaisen jälkeen matkaan lähdimme klo 9:15 suuntana Narvik Norjassa.

Kiirunassa meidät sitten yllätti kunnon sadekuuro ja sen ohimenoa odotellessa söimme välipalaa ja tankkasimme pyörät. Varmuuden vuoksi osa puki sadeasut ajoasujen päälle. Sade jatkossa oli kuitenkin melko pientä ja satunnaista välillä jopa paistoi aurinko.

Norjan rajan ylityksen jälkeen alkoivat hienot maisemat. Narvikia lähestyttäessä ne kävivät yhä hienommiksi. Lahti ylitettiin komeaa siltaa myöten. Uusikin silta on rakenteilla Narviikista suoraan lahden yli, se lyhentää jatkossa E6 tie-yhteyttä.

Majapaikkamme oli Narvik Best Western hotelli. Se on huomattavasti Yöpuuta laadukkaampi vaikka oli suunnilleen saman hintainen (112€/2H huone).
Ajoa päivälle tuli 560 km

Auringonlasku  Narviikin hotellin ikkunasta.

 

Maanantai

Aamiaisen ja aamulenkin jälkeen lähtö oli vasta puolilta päivin. Narvik on kaunis paikka.
Maisemat paranivat edelleen huikeiksi saakka ja kun maantiekin oli sopivan mutkaista saimme todella mukavan ajopäivän. Oli siltoja ja tunneleita joista joku meni meren alta saaresta toiseen.

Majapaikkamme oli Tyskhella Rorbuferi joka osoittautui kaikin puolin todella sopivaksi meille. Sen olohuone oli riittävän iso koko seurueelle ja hintakin vain hieman kalliimpi kuin edellisissä (yht. 721€ koko poppoolta kahdesta yöstä).
Tänään ajettiin 240 km

 

Tiistai

Nyt oli vuorossa “ei ajopäivä”.
Naiset jalkautuivat kylälle, mutta miehet ajelivat lähipolkuja uskomattoman hienoissa maisemissa.
Tänne kannattaa tulla silloin kun sää on kohdallaan!

 

Äijät vieraili Henningvaerin kylässä, nauttivat siellä myös lounaan. Kylä on todella kauniissa paikassa!

 

Keskiviikko

Keskiviikko aamuna lähdimme paluumatkalle.
Lautalla Svolvaer-Skutvik josta jatkettiin matkaa etelään E6 tielle. Maisemat vaan jatkuu kauniina täälläkin. Tuli hiukan vuoristoajon tuntuakin kun Stojordista käänyimme itään, Ruotsiin johtavalle tielle. Asutus jäi samalla taakse ja “erämaa” alkoi.
Iltasella saavuimme Arjeplogiin Hornavan Hotelliin. Ihana paikka, saunottiin ja pore kylvettiin “maisema SPA:ssa” koko retkikunnan voimin.

Tässä ilta-aurinko kuvattuna hotellin ikkunasta. 

Tämä kaikki sisältyi huoneen hintaan joka oli sama kuin edellisissä 2H huoneissa.
Päivän ajot 406 km.

 

 

Torstai

Ajomatka laivalle Uumaja-Vaasa n 300km. Liikkeelle lähdettiin vasta klo 11 koska laivan lähtö klo 18. Se tapahtui kosteassa ilmassa joka vaihtui oikeaksi sateeksi melko pian. Sadetta kesti runsaat kaksi tuntia, mutta onneksi loppuosa noin 40km matkasta oli aurinkoista +18C säätä. Pääsimme kuivina laivaan.
Laivamatkan jälkeen majoituimme Mustasaaren Best Western Hotel Vallonia hotelliin puoliltaöin. Hinta oli 101€ (2HH). Ajot 368km.

 

Perjantai

Aamiaisen jälkeen ajelimme Poriin auringon ja 20-23C lämmön hemmotellessa matkalaisia.
Kilometrejä päivälle tuli 198 km ja koko reissusta kertyi noin 2600 km.

Paluureitti

LISÄÄ REISSUN KUVIA TÄSTÄ

 

 

Tämän seissun tekstit kirjoitti poikkeuksellisesti Kalevi ihan itse.

 

Mainokset
%d bloggers like this: